23.6.2011

Ulosmittaus

Ulosottomies oli 30.6.2006 päättänyt, että X Oy:n osakekanta oli ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin nojalla ulosmitattavissa A:n ja B:n veloista.

Avustava ulosottomies ulosmittasi 30.6.2006 ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin nojalla A:n ja B:n veloista kummankin osuutena puolet X Oy:n osakkeista, jotka oikeuttivat hallitsemaan vuokraoikeutta kiinteistöön ja kiinteistöllä olevia rakennuksia.

Ulosmittausvalitus Turun käräjäoikeudessa

C valitti ulosmittauksista ja vaati, että ulosmittaukset kumotaan. Ulosmitattu omaisuus ei ollut A:n ja B:n vaan sivullisen C:n omaisuutta. C oli ostanut 12.10.2005 osakkeet D:ltä ja E:ltä. A ja B hallitsivat kiinteistöä vuokralaisina. Ulosmittaukset loukkasivat C:n todellisia oikeuksia.

Lausumissaan A ja B hyväksyivät valituksen. Velkojista Verohallinto, Helsingin OP Pankki Oyj, C&A Finland Oy ja Lindorff Oy vastustivat valitusta ja vaativat sen hylkäämistä.

Käräjäoikeuden päätös 8.10.2008

Käräjäoikeus lausui, että kyseessä oli ulosottolain tarkoittama epäaito sivuutettava järjestely. C:llä oli muodollisesti pätevä omistusoikeus osakkeisiin, mutta hän oli tullut tähän asemaan vain A:n ja B:n pyynnöstä näiden todellisen omistusoikeuden peittämiseksi.

Käräjäoikeus päätteli, että C oli tullut omistajaksi, koska omaisuuden aiemmin A:n ja B:n pyynnöstä muodollisesti omistaneet D ja E olivat ajautuneet erimielisyyksiin A:n ja B:n kanssa. A ja B olivat vapauttaneet D:n ja E:n hankkimalla osakkeille uuden muodollisen omistajan C:n. C:lle oli luvattu yhteistoiminnastaan korvaukseksi optiosopimuksella taloudellinen etu, jonka määrä oli kuitenkin rajattu optiosopimuksen mukaisesti. A ja B olivat suhteessa C:hen turvanneet asemansa mainitulla optiosopimuksella, jolla heillä oli oikeus lunastaa osakkeet kiinteään hintaan, joka alitti huomattavasti kohteen arvon, mutta toisi C:lle sovitun voiton. C:lle luvattu taloudellinen etu oli turvattu optiosopimuksen kautta, minkä lisäksi hänellä oli ollut vakuutena muodollisen omistajan asemaan liittyvä mahdollisuus ottaa kohde itselleen, mikäli sovittu järjestely ei toimisi.

Tällaisen järjestelyn olemassaoloa todensivat seuraavat seikat:

a) Osakekauppa 12.10.2005

Ulosottovalituksessa oli selvitetty, että C oli maksanut velkaisen yrityksen osakekannasta suoraan D:lle ja E:lle pankin välityksin 9 000 euroa. C oli kuitenkin saanut D:n ja E:n yhtiöltä vastaavan 9 000 euron suuruisen hyvityksen remonttikustannuksia lainoittaessaan.

Ilman sovittua hyvitystä C olisi joutunut lainoittamaan yhtiötä 9 000 euroa suuremmalla summalla, jotta remonttikustannukset olisi saatu katettua. Mikäli mainittu hyvitys otettiin huomioon, asunto-osakeyhtiön osakkeista ei näyttäisi maksetun kauppakirjassa sovittua kauppahintaa. Siitä huolimatta, että asiassa oli väitetty olleen kyse D:n ja E:n ratkaisusta, kyseessä oli yksi indisiotodiste keinotekoisesta järjestelystä.

b) Optiosopimus ei ollut liiketaloudellisesti järkevä omistajalle

C:llä ei ollut, jos hän olisi riippumaton omistaja, ollut minkäänlaista pakkoa tai velvoitetta tehdä optiosopimusta. Todellisena omistajana C:llä ei olisi ollut mitään syytä eikä perustetta sitoa käsiään määrittämällä alhaisen myyntihinnan, jolla hän sitoutuisi luovuttamaan omistukseensa tulleen arvokkaan kohteen tietylle ostajalle. Näin toimiessaan C oli sitoutunut pitämään kohdetta omistuksessaan tiettyä vaatimatonta korvausta vastaan A:n ja B:n ollessa taho, jolle kohteen todellinen arvo kuului. C oli toimellaan sitoutunut välikäsiasemaan, joka todensi hänen epäaidon omistaja-asemansa.

Ulosottoviranomaisen väliintulo oli estänyt option käyttämisen. A ja B eivät olleet voineet kohdetta itselleen lunastaa, eikä uuden välikäden hankinta ollut ollut mahdollista poliisin tutkiessa C:nkin asemaa.

C:lle luvattu voitto oli järjestelyn toteutumattomuuden takia jäänyt saamatta ja hänen yhtiölle lainaamansa varat olivat jääneet palautumatta. Tässä tilanteessa C oli nyt ryhtynyt käyttämään vakuuttaan eli muodollista omistaja-asemaansa purkamalla A:n ja B:n vuokrasopimuksen ja käynnistämällä heitä koskevan häätöprosessin. Tämä ei ollut käräjäoikeuden käsityksen mukaan osoitus C:n omistaja-aseman todellisuudesta suhteessa A:han ja B:hen, vaan kyseessä oli sovitun järjestelyn toteutumattomuudesta seurannut turvajärjestelyn eli vakuuden käyttö.

Merkittävää asiassa oli se, että optiojärjestelyä käyttäen C olisi saanut ainoastaan 20 000 euron suuruisen ja mahdollisen koron käsittävän taloudellisen hyödyn, kuten hän oli kertonut. Myymällä kiinteistön ulkopuoliselle C olisi saanut kaupasta yli 200 000 euron myyntivoiton, mikäli vuokrakohde olisi myyty nykykunnossa C:n mainitsemalla 400 000 euron kauppahinnalla (asunto-osakeyhtiöllä oli 7.10.2005 ollut pankkilainaa 111 515,89 euroa). Optiojärjestelyn käyttäminen ei siis olisi ollut C:lle läheskään niin taloudellisesti kannattavaa liiketoimintaa, kuin se olisi ollut, mikäli omistus olisi ollut todellinen. Merkittävää oli niin ikään se, ettei C ollut osannut kommentoida vuokrakohteen alhaista kauppahintaa (9 000 euroa) millään tavalla asian johdosta suoritetussa esitutkinnassa.

Se, oliko C nyttemmin mahdollisesti ajatellut myydä kiinteistön ulkopuoliselle, ei ollut asiassa enää merkityksellistä. Tässä vaiheessa oli luonnollista väittää, ettei A:lla ja B:llä ollut asian kanssa mitään tekemistä. Keskeistä asiassa oli kuitenkin se, mitä rakennuksen ja vuokraoikeuden suhteen oli ajateltu ennen kuin viranomaiset puuttuivat asiaan. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan optio-oikeutta oli ollut tarkoitus käyttää ja vuokraoikeus rakennuksineen oli ollut tarkoitus lunastaa. Lisäksi ei ollut kovinkaan uskottavaa, että C:llä olisi asiassa sen merkityksellisempi rooli kuin D:llä ja E:lläkään. D oli nimenomaisesti kertonut olleensa hankkeen rahoittaja E:n kanssa, ja tätä tuki myös A:n erään toisen henkilön kanssa käymän puhelun sisältö. Myös edellä mainittu seikka oli yksi indisiotodiste järjestelystä.

c) Vuokrasuhde ei ollut todellinen

Mikäli A:n ja B:n vuokrasuhde olisi aito, olisi osapuolten välillä vuokrasuhteen alusta asti ollut olemassa kirjallinen vuokrasopimus, johon perustuen A ja B maksaisivat vuokraa C:lle, joka puolestaan vastikkeita maksaen rahoittaisi asunto-osakeyhtiötä. Näin ei ollut menetelty, mikä osoitti osapuolten todellisen aseman ja suhteen ulosmittauksen kohteeseen.

C:n sekä A:n ja B:n välillä ei ollut ollut kirjallista vuokrasopimusta. Mikäli C olisi tullut todelliseksi omistajaksi ostamalla kohteen itselleen, olisi hän kokemuksensa perusteella epäilemättä vaatinut ennen kaupan tekemistä kirjallisen vuokrasopimuksen tekemistä.

Vuokrasuhteen ehdoistakin oli epäselvyyttä. C:n ulosottovalituksessa oli todettu, että B:llä oli oikeus asua kohteessa vuoden ajan kaikkien asumiskustannusten suorittamista ja kunnossapitovelvoitetta vastaan. Tämä tarkoitti, että vuokraa ei ollut tarvinnut maksaa. A ja B olivat omassa ulosottovalituksessaan kertoneet, että kuukausivuokraksi olisi sovittu 1 100 euroa kuukaudessa. C oli puolestaan A:ta ja B:tä vastaan nostamassaan häätökanteessa kertonut, että vuokrasta olisikin sovittu ja sen määrä olisi ollut 1 500 euroa kuukaudessa. Edellä kerrottu C:n mielipiteen muuttuminen ja vuokramäärien muuttuminen osoittivat, että vuokrasta ei ollut sovittu. Tätä osoitti myös se, että C vaati vuokraa koko omistuskaudeltaan, eli vuokraa ei ollut hänelle kertaakaan maksettu. Liikemiehenä C ei olisi odottanut vuokria viittätoista kuukautta ryhtymättä perimistoimiin, jos vuokranmaksuvelvollisuus olisi ollut olemassa. Väite siitä, että erot kuukausivuokramäärästä johtuivat C:n avustajan virheestä, oli epäuskottava.

A ja B olivat rahoittaneet asunto-osakeyhtiötä siirtämällä sen tilille varoja, joilla yhtiö oli hoitanut velvoitteitaan ulkopuolisille. Rahansiirrot olivat poliisin selvitysten mukaan ajoittuneet niin, että pankkilainaa oli hoidettu A:n ja B:n varoin. Samasta materiaalista ilmeni myös, että B oli maksanut ajalla 5.8.2005 - 28.9.2005 omalta tililtään useita asunto-osakeyhtiölle kuuluvia maksuja. Tällaisten maksujen maksamiseen ei A:lla ja B:llä olisi vuokralaisina ollut mitään velvollisuutta, eikä niiden maksaminen muutenkaan olisi ollut heidän etujensa mukaista. Edellä kuvattu käytäntö oli jatkunut myös C:n omistusaikana, mikä ilmeni C:n ja A:n välisestä nauhoitetusta keskustelusta, jossa C oli vaatinut A:ta hoitamaan asunto-osakeyhtiön laskuja ja A oli selostanut, että hän olikin toiminut näin.

d) A ja B määräsivät omistussuhteista

C oli ulosottovalituksessaan todennut, että osakkeet aiemmin omistaneet D ja E olivat olleet halukkaita luopumaan omistuksestaan ja että tieto asiasta oli tullut kiinteistöllä asuvan A:n kautta. Asian tausta oli kuitenkin avustavan ulosottomiehen selvityksen mukaan sellainen, että D:llä ja E:llä oli ollut D:n esitutkintakertomuksen mukaan tarve ”päästä eroon” A:sta, koska he eivät enää halunneet rahoittaa hanketta D:n kertomuksesta ilmenevin perustein. Tässä tarkoituksessa D oli ottanut yhteyttä A:han ja pyytänyt häntä etsimään kohteelle uuden sijoittajan ja ostajaehdokkaan. Myös A:n tarkoituksena oli ollut päästä eroon D:n omistuksesta, mikä seikka puolestaan ilmeni suoraan A:n erään henkilön kanssa käymästä puhelusta. Lisäksi mainitun puhelun sisällöstä oli suoraan pääteltävissä, että D ja E olivat ainoastaan nimellisesti omistaneet vuokraoikeuden rakennuksineen.

Myös C:n oman esitutkintakertomuksen mukaan A oli pyytänyt C:tä ostamaan kiinteistön siksi, että D:llä ja A:lla oli ollut erimielisyyksiä. Oli poikkeuksellista, että vuokralainen etsi asunnolleen uuden ostajan, koska omistaja ei enää halunnut rahoittaa kohdetta. Ei myöskään ollut tavallista, että vuokralaisten ja vuokrakohteen omistajan väliset erimielisyydet johtivat siihen, että vuokralainen halusi vaihtaa vuokrakohteen omistajan ja että myös omistaja halusi päästä eroon vuokrakohteesta samasta syystä. Luonnollisempi vaihtoehto olisi ollut, että vuokrakohteen omistaja olisi pyrkinyt löytämään tässä tilanteessa uuden vuokralaisen. Yleisen elämänkokemuksen mukaan yllä mainitut seikat kertoivat osaltaan kyseessä olevan järjestelyn velkojien välttämiseksi sekä rahoituksen järjestämiseksi. Järjestelyn avulla oikea omistus oli pyritty saattamaan suojaan ulosmittauksilta.

A ja B eivät vuokralaisina olisi olleet oikeutettuja puuttumaan osakkeiden omistussuhteisiin. Kuitenkin he olivat toimineet tässä suhteessa niin aktiivisesti, että tämä osoitti osakkeiden kuuluneen heidän määräämisvaltansa piiriin. Eri asia oli, että C:n kanssa sovitun järjestelyn kariuduttua viranomaisen toiminnan takia oli A:n ja B:n ote kohteesta heikentynyt.

Asiassa ei ollut ollut riitaa siitä, että A oli ollut määräävässä asemassa vuokrasuhteen aiemmissa omistajayhtiöissä AB Oy:ssä ja AF Oy:ssä. X Oy oli perustettu AF Oy:n tytäryhtiöksi. Sanottu yhtiö oli myynyt vuokrakohteen omistamiseen oikeuttavat (nyttemmin ulosmitatut) osakkeet D:lle ja E:lle yhdellä eurolla. D ja E olivat toimineet osakkeenomistajina A:n määräämällä tavalla tajuamatta olleensa A:n ja B:n välikäsiä. A ja B olivat maksaneet yhtiön velvoitteet yhtiön tilin kautta. D:n ja E:n halutessa eroon omistuksestaan oli ostajan osakkeille hankkinut A sen sijaan, että D ja E olisivat myyneet ainakin sijaintinsa puolesta arvokkaan kohteen vapailla markkinoilla hyvään hintaan. D ja E olivat myyneet kohteen C:lle 9 000 eurolla, joka oli kauppahintana ollut mitätön. D ja E olivat siis luovuttaneet arvokkaan kohteen C:lle saamatta voittoa. Tämäkin tuki sitä, että kyse oli ollut A:n ja B:n määräämisvallassa olleen kohteen muodollisen omistajan vaihtamisesta ja oli myös vahva osoitus C:n muodollisen aseman epätodellisesta luonteesta.

e) C oli tosiasiassa luotonantaja

C:n ulosottovalituksessa oli väitetty, ettei kyse ollut ollut pelkästään siitä, että C olisi yhtiön suhteen vain luotonantaja ja että jos tästä olisi kysymys, ei olisi ollut mitään syytä tehdä osakekauppaa. Asunto-osakeyhtiön osakkeiden myynti C:lle olikin käräjäoikeuden käsityksen mukaan tehty vuokrakohteen todellisen omistusjärjestelyn peittelemiseksi. Kuten edellä oli todettu, C:lle ei ollut aiheutunut osakekaupoista muita taloudellisia velvoitteita kuin hänen asunto-osakeyhtiölle antamansa laina ja osakkeiden kauppahinta 9 000 euroa, mikä määrä sinänsä oli jo otettu edellä kerrotuin tavoin hyvityksenä huomioon. Annetun lainan määrä korkoineen oli ollut kokonaisuudessaan tarkoitus saada takaisin optiojärjestelyn toteuttamisen yhteydessä, eikä asunto-osakeyhtiö ollut lyhentänyt tuota lainan määrää ainakaan poliisilla tarkastettavana olleen kirjanpidon mukaan. Mikäli asiassa olisi tyydytty normaaliin luototukseen ilman osakkeiden nimellistä siirtoa, olisivat A ja B olleet pakotettuja hankkimaan jonkun muun tahon osakkeiden nimelliseksi omistajaksi. Nyt tehty järjestely oli ollut edullinen sen molemmille osapuolille, sillä C:llä ei ollut ollut rahoittajana käytännössä mitään riskiä ja A ja B olivat saaneet tarvitsemansa nimellisen omistajan ja kyseiselle järjestelylle oli sovittu C:n itsensä kertoma hinta. Ulosmittaus ei loukannut C:n oikeutta, koska yhtiölle annettu laina pysyi ja 9 000 euron kauppahinta voitiin katsoa optiosopimuksen hinnaksi.

A oli käyttänyt kiinteistön omistamiseen ja kiinteistön kunnostamiseen ja ylläpidon rahoitukseen välikätenään myös M Oy:tä, joka oli hänen määräysvallassaan oleva yhtiö. A:lla oli ollut M Oy:n kautta käytettävissään varoja, jotka eivät olleet olleet ulosottoviraston havaittavissa.

C ja A olivat tunteneet toisensa jo 1980-luvun puolivälistä. He olivat olleet myös aiemmin liikesuhteissa. Turun hovioikeus oli 12.12.1997 tuominnut C:n törkeästä kätkemisrikoksesta vankeuteen hänen otettuaan A:lta vastaan varoja 250 000 markkaa, jotka tämä oli saanut itselleen törkeällä kavallusrikoksella. Tämä yhteinen liiketoimintahistoria tuki sitä tulkintaa, että C toimi X Oy:n kiinteistöasiassa yhteistoiminnassa A:n kanssa tämän pyrkiessä välttämään ulosottoa. Velkojan uskottavan väitteen mukaan poliisi tutki asiaa rikosepäilynä sekä C:n että A:n osalta.

A:lla oli ollut käytettävissään ulosottotoimien ulkopuolelle jääneitä varoja, jotka olivat osaltaan mahdollistaneet X Oy:n kiinteistön hankinnan ja sen ylläpidon. Tällaisen varallisuuden olemassaolo ilmeni Helsingin hovioikeuden tuomioista 15.9.2005 ja 8.2.2002 sekä niitä vastaavista Helsingin käräjäoikeuden tuomioista 7.3.2005 ja 31.5.2000. Tuomioiden mukaan A oli vuonna 1996 hankkinut ulkomailta kultaa noin 36 kiloa sekä myynyt sen välikäsiä käyttäen eteenpäin. A:n näistä myynneistä saamat varat, yhteensä yli 2 600 000 markkaa, olivat jääneet tietymättömiin, eikä niillä ollut hoidettu ulosottovelkoja. Osa varoista oli tosin mennyt jälleenmyyjien palkkio-osuuksiin. Tämä seikka osoitti myös sitä, että A:lla oli yleensäkin ottaen pyrkimys välttää varojensa joutumista ulosottotoimien kohteeksi. Yksipuolinen tuomio 9.6.2008 osoitti, että A oli omaisuuttaan kätkemällä vaikeuttanut velkojien maksunsaantia.

Käräjäoikeus kuuli asiassa C:tä henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa sekä todistajina D:tä, J:tä ja K:ta.

Loppupäätelminään käräjäoikeus lausui, että tutkittaessa sitä, oliko jokin tai jotkin toimet osallisia tehtyyn järjestelyyn, ei voitu tyytyä tarkastelemaan pelkästään vallitsevaa tilannetta. Kokonaiskuvan saamiseksi oli omaisuuden historialla suuri merkitys.

Avustavan ulosottomiehen selvityksen mukaan poliisin suorittama esitutkinta ja asiakirjamateriaali osoittivat kiinteistön vuokraoikeuden rakennuksineen olleen taukoamatta A:n ja B:n intressipiirissä siitä lähtien, kun mainittu omaisuus oli myyty AB Oy:lle. Omaisuus oli siirtynyt eri tahoille siten, että A oli hoitanut järjestelyt ja säilyttänyt hallinnan sekä neuvotellut siirtojen yksityiskohdat. AB Oy:n nimenkirjoitusoikeuden omanneen henkilön ja hänen vaimonsa kertomukset poliisille tukivat käsitystä siitä, ettei kiinteistöllä ollut ollut tarkoitus tehdä ”bisnestä” vaan kysymys oli ollut A:n haaveen toteuttamisesta asua Ruissalossa.

Avustavan ulosottomiehen selvityksen mukaan B:n tiliä oli käytetty osin yhtiöiden ja muiden tahojen rahaliikenteeseen. Kun ulosottoviranomaiset tiesivät ulosmitatun omaisuuden omistajatahot A:n ja B:n hallinta-aikana, voitiin todeta muun muassa edellä mainittujen yhtiöiden suora yhteys B:n tiliin ja niihin henkilöihin, jotka tiliä käyttivät. B:n tililtä oli maksettu myös asunto-osakeyhtiön menoja jopa ajalta, jolloin A ja B eivät olleet itse edes asuneet kiinteistöllä.

Avustavan ulosottomiehen selvityksen mukaan A:n ja B:n hallinnassa ollut yhtiö AF Oy oli ostanut kiinteistön perustettavan yhtiön lukuun A:n ja B:n hallinnoimalta AB Oy:ltä 99 500 eurolla 19.1.2004, mutta vain neljä päivää myöhemmin myynyt muutamaa päivää aiemmin perustetun asunto-osakeyhtiön D:lle ja E:lle yhdellä eurolla 57 666 euron velkavastuineen. Lisäksi AF Oy:lle oli kaupasta aiheutunut 54 403 euron myyntitappio. Huomattava tappio jo osaltaan kertoi, etteivät kaupat olleet alun perinkään olleet todellisia tai liiketoiminnan tarkoituksessa tehtyjä. D ja E olivat myyneet osakkeet edelleen yllä mainitulla tavalla C:lle 9 000 eurolla 12.10.2005. C oli lisäksi maksanut D:n ja E:n yhtiölle rakennuksen kunnostamisesta aiheutuneita kuluja 76 811 euroa. Lainattujen rahojen vakuutena oli C:n nimellinen omistus asunto-osakeyhtiöön, joka olisi ainakin virallisesti mahdollistanut yhtiön myynnin, mikäli A ja B eivät olisi suoriutuneet aikaisemmin mainitun optiosopimuksen mukaisista velvoitteista. Perustelujen alkuosassa oli selostettu sitä, miten voitiin olettaa myös nimellisen 9 000 euron kauppasumman tulleen hyvitettyä. Nykyisin kohteen arvoksi oletettiin 400 000 euroa.

A:lle oli ilmoitettu omistajan halusta luopua ”sijoituksestaan” ja että hänen tuli hankkia tilalle uusi omistaja. Kyseinen seikka osaltaan kertoi D:n ja E:n suhteesta sijoitukseensa eli heidän ainoa intressinsä oli ollut saada pois rakennuskulut, eivätkä he näin ollen olleet edes yrittäneet kilpailuttaa kiinteistön kauppahintaa.

C ei myöskään ollut toiminut normaalilla tavalla velvoittaessaan A:n ja B:n maksamaan kiinteistön kuluja suoraan, vaikka vuokrasuhteelle oli tässä tapauksessa määrätty myös hinta. Merkittävää roolia näyttelivät poliisilta käyttöön saadut telekuunteludokumentit A:n ja C:n välillä käydystä puhelusta, jonka perusteella varmistui epäilys siitä, ettei kyseessä ollut normaali vuokrasuhde, vaan kyseessä oli rahoitusjärjestely ja sen kylkeen laadittu järjestely, jolla peitettiin A:n ja B:n todellinen omistus kiinteistöön.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi valituksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Simo Partanen.

Turun hovioikeuden päätös 26.6.2009

C valitti hovioikeuteen ja vaati, että ulosmittaukset kumotaan.

Hovioikeus katsoi, ettei ollut ilmennyt aihetta arvioida sille esitettyä todistelua toisin kuin käräjäoikeus.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Simo Simola, Lauri Vihervaara ja Nina Porkka.

Muutoksenhaku korkeimmassa oikeudessa

C:lle myönnettiin valituslupa.

Valituksessaan C vaati, että hovioikeuden päätös ja toimitetut ulosmittaukset kumotaan.

Aktiv Kapital Portfolio Oy, Helsingin OP Pankki Oyj, Lindorff Oy ja Verohallinto vastasivat valitukseen ja vaativat, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Päätöslauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset sekä toimitetut ulosmittaukset kumotaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Ilkka Rautio, Jukka Sippo ja Pekka Koponen. Esittelijä Kari Vesanen.